Etusivu

Sisällön mukaista mainontaa monessa kanavassa

Valitse kieli 
   

Lingsoft One-Hour Words on täysin uusi mainosmedia, joka on itse asiassa monikanavaiseksi media-alustaksi tehty opettava ja viihdyttävä sanakirja. Kyse on 150–300 sanan kohdennetuista sanastoista, joiden yhteyteen voidaan liittää mainoksia. Näin mainoksella on asiayhteys sanaston sisältöön. Juuri sisällön vuoksi ihmiset todella lukevat ja jopa säilyttävät sanaston. Sen avulla voit tavoittaa nopeasti itsellesi tärkeitä kohderyhmiä. Se on myös räätälöitävissä juuri haluamallesi kohderyhmälle.

Tutustu napsauttamalla tästä julkaisuihimme ja mahdollisuuksiin mainostaa niissä.

Sanasto julkaistaan neljässä eri muodossa. Paitsi painettuna sanastona sen voi lukea myös sähköisenä e-kirjana ja mobiilikirjana sekä kuunnella äänikirjana. Tilatessasi mainostilaa painettuun sanastoon voit samalla saada näkyvyyttä näissä uusissa kanavissa. Sanastoformaatin vuoksi julkaisussa on ilmoitustilaa rajoitetusti.

Samoin kuin sanomalehdessä sisällön tekemisessä ei ole ajateltu mainosmyyntiä. Lukijat lukevat aihetta, josta ovat kiinnostuneita, ja näkevät samalla itselleen suunnattuja mainoksia. Sanaston laadukas sisältö tukeekin sekä itse asiaa että mainostajien imagoa ja brandia.

 

Share |
 

Tutustu uusimpaan sanakirjaan

e-kirjana

Näytä kaikki julkaisut

Painettuina One-Hour Words -sanakirjoja jaetaan mm. erilaisissa tapahtumissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Jos haluat lisätietoja sanakirjoista, niin napsauta tästä.

Yhteistyössä