Etusivu

Lingsoft opastaa purjehduksen saloihin

Valitse kieli 
   

6.2.2009

Purjehdus tunnissa – opas purjehtijoille ja maakravuille on rennolla otteella tehty monikanavasanasto, joka johdattaa purjehduksen saloihin. Sanasto sisältää ne termit, jotka aloittelevan purjehtijan ja veneessä vierailevan miehistön tulisi tietää. Purjehtijoiden kirjoittaman laadukkaan sisällön ansiosta hauskaa sanastoa lukevat mielellään pitkäänkin purjehtineet. Sanasto julkaistaan Vene 09 Båt -messuilla perjantaina 6.2.2009. Messuilla aloitetaan myös 30 000 ilmaiskappaleen jakelu.

Sanastot tunnissa

Sanasto on osa Lingsoft Oy:n monikanavaista One-Hour Words -julkaisusarjaa. Ideana on valita jokin aihe ja tiivistää siitä keskeiset tiedot sanaston muotoon. Lopullisesta tuotteesta tulee mieleen perinteinen tietosanakirja, mutta jokainen One-Hour Words -sanasto on luettavissa tunnissa.

Palkittu integroidun markkinoinnin innovaatio

Sarjan formaatin mukaisesti sanastot julkaistaan neljän eri kanavan kautta. Perinteisen paperiversion lisäksi One-Hour Words -sanastoihin voi tutustua mobiilisovelluksena, Internetistä ladattavana sähköisenä e-kirjana ja tekopuheena toteutettuna äänikirjana. Uuden Teknologian Säätiö palkitsi innovaatiopalkinnollaan Lingsoftin One-Hour Words -konseptin, jossa uusi tekniikka yhdistyy uudenlaiseen integroituun markkinointiin.

Tutustu sanastoihin

Saat sanaston matkapuhelimeesi soittamalla numeroon 0200 682 55. Puhelun hinta 0,95 € / min + mpm. Sanasto-ohjelma toimii uusimmissa puhelinmalleissa, joissa voi käyttää Java-sovelluksia. Saatavana myös pienenä painettuna kirjana, e-kirjana ja äänikirjana One-Hour Wordsin verkkosivuilla.

Lisätietoja

Katriina Pulli
Account Manager
puh. (02) 2793 300

Lingsoft Oy

Lingsoft on kansainvälinen täyden palvelun kielitalo. Se toimittaa asiakkailleen palveluita ja ratkaisuja, joihin kuuluu esimerkiksi käännöksiä ja sanastoja, kirjoittajan ja lukijan työkaluja, hakupalveluita, tekstinlouhintaa, opetussovelluksia ja puheohjattuja palveluita sekä e-kirjoja. Lingsoftin tuotteet toimivat kaikissa yleisissä käyttöympäristöissä ja ohjelmistoissa. Lingsoft toimittaa mm. Microsoftin Office-tuoteperheen tarkistimet seitsemän kielen osalta. Lingsoftin ratkaisut perustuvat sen kehittämään, maailmalla standardin aseman saavuttaneeseen kielen rakenneanalyysiin.

 

Share |
 

Tutustu uusimpaan sanakirjaan

e-kirjana

Näytä kaikki julkaisut

Painettuina One-Hour Words -sanakirjoja jaetaan mm. erilaisissa tapahtumissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Jos haluat lisätietoja sanakirjoista, niin napsauta tästä.

Yhteistyössä