Etusivu

One-Hour Words Purjehdus tunnissa -sanastolle hyvä vastaanotto Vene 09 -messuilla

Valitse kieli 
   

Helsinki 13.2.2009

Lingsoftin monikanavainen Purjehdus tunnissa -sanasto julkaistiin Helsingin venemessuilla 6.2.2009. Sanaston 20 000 kappaleen painosta jaettiin pääosin veneilyn aloituspisteessä, missä oli jaossa muutakin aloittavalle veneilijälle tarkoitettua materiaalia. Messujen ajan purjehdussanasto oli selvästi aloituspisteen suosituin julkaisu. Aloittelevien veneilijöiden lisäksi sanasto kiinnosti myös aktiivisia purjehtijoita ja innokkaita moottoriveneilijöitä. Vihkomuotoisen sanaston lisäksi oppaan voi ladata Lingsoftin Puheportaalin kautta puhelimeen mobiiliversiona, lukea näytöltä sähköisenä e-kirjana tai ladata ja kuunnella äänikirjana.

”Purjehdus tunnissa -sanasto avaa purjehtijoiden termistön salat ja antaa muutakin mukavaa perustietoa purjehduksen ja veneilyn tiimoilta. Teksti on napakkaa ja pienimmätkin yksityiskohdat on täsmällisesti ja oikein selitetty. Kirjanen antaa lukijalleen rautaisannoksen laituriuskottavuutta”, totesi sanaston lukenut venealan asiantuntija toimittaja Kari Hermola.

Monet näytteilleasettajat, muun muassa Suomen veneilyliitto ja Suomen purjehtijaliitto, ottivat sanaston omalle pisteelleen jaettavaksi. Purjehdus tunnissa -sanasto löytyi myös jokaisen koululaisryhmän materiaalikassista. Toisena messuviikonloppuna sanastolla oli myös jakelijoita, jotka pitivät osaltaan huolen sen menekistä. Tämä takasi erinomaisen näkyvyyden messuilla sekä itse konseptille että sanastossa mainostaneille.

"Purjehdus tunnissa -sanastolle on ollut selkeä tilaus. Tällaista kätevää sanastoa tarvitaan ja se avaa purjehduksen salaperäistä maailmaa maakravullekin. Sanasto ei vielä tee lukijasta purjehtijaa, mutta tällä pääsee hyvin matkaan. Venemessuilla opas on saanut erittäin hyvän vastaanoton niin kävijöiden kuin näytteilleasettajienkin piirissä. Kävijät ilahtuvat saadessaan jotakin todella käyttökelpoista ja vieläpä veloituksetta”, tiivistää Suomen Messujen näyttelyryhmäpäällikkö Håkan Löfgren.

Purjehdus tunnissa ‑sanastoa jaetaan seuraavaksi Turun Messukeskuksessa 13.–15.3. Meri kutsuu ‑messuilla.

One-Hour Words

Lingsoftin yhden tunnin pienoissanakirjat on tarkoitettu kaikille uteliaille ihmisille juuri siihen harrastukseen, tapahtumaan tai tilanteeseen, jossa niitä tarvitaan. Alan asiantuntijat ja todelliset harrastajat ovat kirjoittaneet ne rennolla otteella, jotta lukija pääsee helposti ja hauskasti tutustumaan aiheeseen. Luotettavasta sisällöstä ei kuitenkaan tingitä – juuri sen vuoksi niihin kannattaa aina tutustua.

 

Share |
 

Tutustu uusimpaan sanakirjaan

e-kirjana

Näytä kaikki julkaisut

Painettuina One-Hour Words -sanakirjoja jaetaan mm. erilaisissa tapahtumissa, hotelleissa ja ravintoloissa. Jos haluat lisätietoja sanakirjoista, niin napsauta tästä.

Yhteistyössä